Mikko von Hertzen puhuu Cafe Lanzarote -podcastissa Von Hertzen Brothersin kovin odotuksin tehdyn albumin floppaamisesta.
Veljeskolmikko Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin muodostama Von Hertzen Brothers julkaisi syksyllä seitsemännen studioalbuminsa War Is Over.
Yhtye satsasi edelliseen levyynsä New Day Rising (2015) isosti – bändin jäsenet sijoittivat tekemiseen myös omaa rahaansa. Albumin tuotti muun muassa Biffy Clyron ja Rage Against The Machinen kanssa työskennellyt Garth Richardson ja sen miksasi Metallican ja Alice In Chainsin levyjä miksannut Randy Staub. Levyn tekemisestä huokui veljesbändin halu tehdä iso kansainvälinen läpimurto.
Näin ei kuitenkaan käynyt. Reilu vuosi sitten Von Hertzen Brothers jäi määrittelemättömän mittaiselle tauolle, mutta lopulta veljekset päätyivätkin tekemään uutta musiikkia.
Laulaja-kitaristi Mikko von Hertzen puhuu Café Lanzarote -podcastissa muun muassa yhtyeessä tapahtuneista miehistönvaihdoksista.
– Se rauha tulee pikkuhiljaa, kun ymmärtää, ettei kukaan kuollut prosessissa. Ainahan, kun joku suuri loppuu, minkä eteen ihmiset on nähneet paljon vaivaa – on se sitten parisuhde, bändi tai joku läheinen työsuhde – niin siihen liittyy hirveästi surua, että se meni vituiksi, von Hertzen toteaa Lauri Saarilehdon haastattelussa.
– Että se on mulle luonnollinen asia olla tosi lojaali, ja vaikka hommat ei toimisikaan täydellisesti, niin on kuitenkin sillä tavoin, että kyllä tämä tästä. Mutta sitten, kun tajuaa, että ei se siitä oikeasti enää lähde. Rupeaa tajuamaan sen, että liikaa unettomia öitä, liikaa sellaista vaikeutta kommunikaatiossa, liikaa vain huonoa energiaa ja siihen on päässyt semmoinen niin kuin tukahtunut ilmapiiri. Se ei ole luova olotila.

