Johnny Deppin ja Amber Heardin kunnianloukkausoikeudenkäynnistä tuli 11. huhtikuuta kuluneeksi vuosi.
11. huhtikuuta vuonna 2022 alkoi näyttelijöiden ja entisen avioparin Johnny Deppin, 59, ja Amber Heardin, 36, kunnianloukkausoikeudenkäynti Virginiassa, Yhdysvalloissa. Tuomio julkistettiin 6. kesäkuuta, joka lopulta kallistui enemmän Deppin puoleen.
Heard määrättiin maksamaan 10,35 miljoonaa dollaria vahingonkorvauksia Deppille, ja Depp puolestaan 2 miljoonaa dollaria Heardille. Molemmat valittivat, mutta sopivat lopulta ratkaisusta joulukuuhun 2022 mennessä. Heard maksaisi Deppille miljoona dollaria, jonka hän lahjoittaisi useille eri hyväntekeväisyysjärjestöille.
Heardille läheinen lähde kertoi Peoplelle, että näyttelijä ei malttanut oikeudenkäynnin jälkeen odottaa päästäkseen pois Yhdysvalloista tyttärensä kanssa. Heardin tytär Oonagh Paige täytti 2 vuotta aiemmin huhtikuussa.
– Hän on asunut Espanjassa, jossa saa enemmän yksityisyyttä. Oikeudenkäynti oli hänelle enemmän kuin stressaavaa, ja hän halusi vain aloittaa puhtaalta pöydältä muualla. Hän on innoissaan työskentelystä ja kuvaamisesta taas. Hän oli uupunut ja pettynyt oikeudenkäyntiin. Hän tunsi, että häntä kohdeltiin huonosti, Heardille läheinen lähde kertoi Peoplelle.
