Viisi vuotta sitten Britanniassa kadonnut mies käveli poliisiasemalle, kun sai kuulla, että hänen murhastaan on otettu kiinni ihmisiä.
Vuonna 2020 kadonnut myymälätyöntekijä ilmoittautui poliisille sen jälkeen, kun hänen epäillystä murhastaan pidätettiin viisi ihmistä.
Ismail Ali, joka katosi Englannin Bradfordissa vuonna 2020, on elossa ja voi hyvin, vaikka paikallinen poliisi ilmoitti tällä viikolla uskovansa hänen kuolleen, uutisoi The Guardian.
Kolme naista ja kaksi miestä ehdittiin pidättää epäiltyinä Alin murhasta, kunnes mies itse ilmoittautui poliisille.
– Alin perheelle on ilmoitettu, että hän on löytynyt, on turvassa ja hyvässä kunnossa ja että hänet on pidätetty, kunnes tarvittavat tarkastukset on suoritettu, poliisin lausunnossa todettiin.
Voit katsoa miehen kuvaa täältä.
Perhe oli huolissaan
Ali, tuolloin 46-vuotias, nähtiin viimeksi perjantaina 29. toukokuuta 2020 Bradfordin Lidget Green -alueella sijaitsevassa kaupassa, jossa hän työskenteli. Hänellä oli yllään punainen huppari, mustat housut ja tummat kengät.
Hänen katoamisestaan on tehty useita ilmoituksia viimeisen viiden vuoden aikana, ja poliisin mukaan hänen perheensä oli huolissaan hänen hyvinvoinnistaan.

