Opettajien ja huoltajien välinen yhteistyö ja kommunikointi toimivat pääosin hyvin, mutta haasteet ovat lisääntyneet merkittävästi viimeisten kymmenen vuoden aikana.
Ylivoimaisesti suurin osa ongelmista liittyy kodin ja koulun väliseen, Wilma-tietojärjestelmän kautta tapahtuvaan kirjalliseen viestimiseen, kertoo Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n erityisasiantuntija Sari Jokinen.
– Aiemmin oli niin, että jos koulusta ei kuulunut mitään, kaikki oli hyvin. Nykyään koulusta kuuluu aina jotain, ja mitä enemmän viestimistä on, sitä enemmän tulee myös konfliktitilanteita. Vanhemmat menevät herkästi puolustuskannalle, jos asia on vähänkään negatiivinen, ja kirjoitettuja viestejä ymmärretään todennäköisemmin väärin.
Jokisen mukaan yleiset muutokset kirjoittelukulttuurissa näkyvät myös Wilmassa.
Ihmiset saattavat kirjoittaa niin sosiaaliseen mediaan kuin Wilmaankin omalla nimellään sellaisia asioita, joita ei ehkä tulisi mieleenkään sanoa "päin naamaa".
Jokinen uskoo, että epäasiallisia viestejä kirjoitetaan hyvinkin matalalla kynnyksellä – esimerkiksi kovassa tunnekuohussa tai yöaikaan.
Lue myös: Koulun aikuiset kiusaavat lapsia yhtä usein kuin lapset kiusaavat toisiaan – "Systeemi on totaalisesti epäonnistunut"
Kirjallinen viestiminen on Jokisen mukaan kuitenkin tärkeää ja helpottaa paljon kodin ja koulun välistä yhteistyötä.
Jokinen arvioi, että opettajien ja huoltajien väliset haasteet voisivat vähentyä sillä, jos ainakin suuremmat ongelmat käytäisiin kirjoittelun sijaan läpi puhelimitse tai kasvotusten.
Tällä tavoin opettaja saa kerrottua asiat perusteellisesti ja tarvittaessa heti oikaistua väärinkäsityksiä.
Jokisen mielestä Wilma on tärkeä järjestelmä siinäkin mielessä, että se toimii ikään kuin valvontakeinona.