Wolt ja Foodora vaativat jatkossa, että kaikilla lähettikumppaneilla on oltava y-tunnus. Tällä voi olla vaikutus korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen, jonka mukaan Woltin lähetit ovat työntekijöitä, sanoo työoikeuden emeritusprofessori.
Ruokalähettiyhtiöt Wolt ja Foodora ovat kaikessa hiljaisuudessa tekemässä muutosta, jossa kaikilta läheteiltä vaaditaan jatkossa y-tunnus eli yrittäjä- ja yhteisötunnus. Kumpikaan yhtiö ei tee jatkossa yhteistyötä sellaisten lähettien kanssa, jotka haluaisivat jatkaa niin sanottuina kevytyrittäjinä laskutuspalveluiden kautta.
Tieto perustuu sähköpostiviesteihin, jotka on lähetetty yhtiöiden lähettikumppaneille viime kuukausina. MTV Uutiset on nähnyt yhtiöiden sisäiset sähköpostiviestit.
Kumpikaan yhtiöistä ei ole kertonut aiemmin muutoksesta yhtiön ulkopuolelle. Toimitusjohtaja Einar Toivonen vahvistaa asian Foodora Suomen osalta.
– Ei olla erikseen kerrottu. Olemme keskittyneet niihin kumppaneihin, joita tämä koskettaa, Toivonen sanoo.
Foodoran viesti läheteille on lähetetty 2. toukokuuta. Viestissä todetaan, että kaikilta läheteiltä edellytetään y-tunnusta heinäkuun alusta alkaen. Perusteluksi mainitaan esimerkiksi mahdollisuus vähentää liiketoiminnan kuluja verotuksessa.
Lue myös: KHO antoi päätöksensä: Ruokalähetit ovat työntekijöitä, eivät yrittäjiä
Miksi tällainen muutos tarvitaan?
– Keskeinen perustelu on, että haluamme terävöittää ja tehdä selkeämmäksi toiminnan meidän ja lähettikumppaneiden välillä. Haluamme, että heille on selvää, mitkä ovat ne vastuut, joita yrittäjältä vaaditaan, Toivonen toteaa.
Hänen mukaansa selkeyttäminen liittyy esimerkiksi erilaisiin vakuutuksiin. Hän sanoo, että yhtiön sisäisten kyselyiden mukaan kolme neljästä Foodora-lähetistä haluaa toimia yrittäjinä.
