Ydinaseisiin erikoistuneen tutkijan mukaan vahinko tapahtui jo silloin, kun suurvallat eivät 2010-luvulla aloittaneet neuvotteluja uudesta sopimuksesta.
Maailman kahden suurimman ydinasevallan välillä siirrytään 5. helmikuuta sopimuksettomaan tilaan. Yhdysvaltain ja Venäjän välinen Uusi START -sopimus raukeaa silloin, eikä niiden kesken ole sen jälkeen voimassa enää yhtäkään ydinaseriisuntasopimusta.
Ydinaseriisuntasopimuksilla on ollut tärkeä rooli suurvaltasuhteissa kylmän sodan ajoista lähtien. Tuorein sopimus Uusi START solmittiin presidenttien Barack Obaman ja Dmitri Medvedevin toimesta vuonna 2010, ja se astui voimaan helmikuussa 2011 alun perin kymmeneksi vuodeksi. Presidentit Joe Biden ja Vladimir Putin sopivat vuonna 2021 sopimuksen jatkamisesta viidellä vuodella.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutti Siprin ydinaseisiin erikoistunut vanhempi tutkija Tytti Erästö sanoo, että sopimuksen umpeutuminen on sinänsä iso muutos, mutta varsinainen vahinko on tapahtunut jo paljon aikaisemmin. Hän huomauttaa, että yksittäiset asevalvontasopimukset ovat aina olleet osa isompaa prosessia suurvaltojen välillä. Yhdysvalloilla ja Venäjällä tai Neuvostoliitolla on 1970-luvulta lähtien ollut melkein katkeamaton neuvotteluprosessi, vaikka niiden suhteet eivät muuten olisi olleet hyvät.

