Niina Lahtisen oma tarina vakuutti erityisesti Tanssiraadin toisen Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksen aikana. Myös moni muu onnistuja lupailee jälleen kovatasoista kautta.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman toisessa lähetyksessä nähtiin tähtioppilaiden omat tarinat. Illan päätteeksi myös ensimmäinen pari joutui kotimatkalle, ja tuo kohtalo koitti tällä kertaa tuomaripisteiden sekä katsojaäänten perusteella Annimari Kortelle sekä Matti Purolle.
Huomenta Suomen Tanssiraati arvioi toisen lähetyksen annin maanantaina 16. syyskuuta. MTV Uutisten toimittajat Katja Lintunen ja Aino Haili analysoivat, että ensimmäisen pudotuksen myötä TTK-kausi lähtee toden teolla käyntiin.
– Sehän on tietenkin sellainen aika tiukka paikka tuolla TTK-tuotannossa. Ensimmäisessä jaksossa kaikki ovat vielä turvassa, mutta toisessa jaksossa ensimmäinen putoaa ja ehkä sitten nämä kisan realiteetit käyvät toteen, ettei kukaan olekaan enää turvassa, Haili arvioi.
Tanssiraati pisti merkille toisessa lähetyksessä erityisesti Linnea Leinon ja onnistumisen. Kaksikko sai tuomaristolta eniten pisteitä sekä eniten katsojaääniä ja oli näin ollen illan paras pari. Leinon oma tarina kertoi painavasta aiheesta.

