Yhdysvaltain ulkoministeriö ohjeistaa maan kansalaisia olemaan matkustamatta Venäjälle.
Sunnuntaille päivätyssä matkustustiedotteessa ohjetta perustellaan muun muassa jännitteisellä tilanteella ja yhdysvaltalaisiin mahdollisesti kohdistuvalla häirinnällä.
Tiedotteen mukaan häirintää voivat tehdä myös Venäjän hallinnon turvallisuusviranomaiset ja paikallisia lakeja saatetaan käyttää mielivaltaisesti.
Lue myös: Britannian mukaan Venäjä etsii venäjämielistä johtajaa Ukrainaan – Yhdysvallat "syvästi huolissaan"
Tiedotteessa huomautetaan, että lähetystön mahdollisuudet auttaa yhdysvaltalaisia Venäjällä ovat rajalliset.
Erityisesti yhdysvaltalaisia pyydetään olemaan matkaamatta Venäjän ja Ukrainan välisen rajan tuntumaan, jossa tilanteen kuvaillaan olevan arvaamaton.
Lisäksi ulkoministeriö muistuttaa koronavirustartunnan riskin olevan Venäjällä korkea.
Vain hieman aiemmin ulkoministeriö määräsi yhdysvaltalaisdiplomaattien perheenjäsenet lähtemään Ukrainasta "Venäjän sotilaallisten toimien jatkuvan uhan vuoksi".
Yhdysvaltain hallinto on jo aiemmin antanut muille kuin välttämättömille lähetystön työntekijöille luvan lähteä maasta vapaaehtoisesti.
Myös Ukrainasta neuvotaan poistumaan
Ulkoministeriö suosittelee yhdysvaltalaisia välttämään myös Ukrainaan matkustamista.
Lisäksi Yhdysvallat on vedonnut Ukrainassa oleviin yhdysvaltalaisiin, jotta nämä harkitsisivat maasta poistumista, koska Venäjän mahdollisen hyökkäyksen tapahduttua evakuoinnit eivät välttämättä ole mahdollisia.
Yhdysvaltain lähetystö Kiovassa on kuitenkin edelleen auki.