Koronavirustautiin sairastunut parikymppinen yhdysvaltalaisnainen kirjoittaa Twitterissä, miten taudin oireet hänen kohdallaan kehittyivät. Koronapotilas ei toivoisi ankaraa tautia edes viholliselleen.
Madisonin kaupungissa Yhdysvalloissa asuva 22-vuotias Amy Shircel haluaa henkilökohtaisella sairauskertomuksellaan kannustaa kaikkia pysymään kotonaan. Koronaviruksen aiheuttama Covid-19 on hänen kohdallaan ollut rankka tauti.
ABC News -uutiskanavan haastattelussa Amy luonnehtii oloaan ”todella surkeaksi”. Käheällä äänellä ja välillä yskien sängystään videohaastattelun antava nuori nainen sairastui koronaan pian Euroopan-matkalta palattuaan. Oireet olivat niin rajut, että hän pelkäsi kuolevansa.
Amyn tarina on kerännyt Twitterissä satoja tuhansia tykkäyksiä ja jakoja. Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.
Kahtena ensimmäisenä päivänä oireet olivat lieviä – sitten taudinkuva hurjistui
Kaikki alkoi kuumeella, lievällä yskällä, vilunväreillä, päänsäryllä ja nuhalla. Kun oireet olivat jatkuneet kaksi päivää, Amy kertoo päässeensä koronatestiin, sillä oli matkustanut Euroopassa.
Oireiden kolmantena päivänä Amy odotti edelleen testituloksiaan. Vointi paheni. Amy kertoo jatkuvasta oksentamisesta ja univaikeuksista.
Neljäntenä päivänä Amy sai tietää koronatestinsä olleen positiivinen. Hän oli sairastunut Covid-19-tautiin. Samana päivänä Amy alkoi kärsiä hengenahdistuksesta. Hengitysvaikeudet pelottivat heikossa kunnossa olevaa nuorta naista. Kuume oli noussut lähes 39 asteeseen, ja lämpö oli vain nousemassa.
