Kristiina Mäkelän rakkaus korkokengät jalassa tanssimiseen ei syttynyt TTK:n aikana.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman finaalin kynnyksellä entinen kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ja tähtiopettaja Sami Helenius joutuivat heittämään hyvästit parketeille.
Pudotuksen jälkeen tähtipari sai nukkua kaksi yötä, kunnes saapuivat Huomenta Suomen nojatuoleille kertomaan tunnelmistaan. Mäkelä kertoi olevansa erittäin tyytyväinen omaan suoritukseensa.
– En olisi ikinä uskonut, että pääsen niin pitkälle ja sain tanssia ne kaikki kymmenen tanssia, mikä oli se minun ultimaattinen tavoitteeni, Mäkelä tunnelmoi.
– Minä uskoin kyllä heti alusta asti, että tämä voi olla mahdollista, Helenius totesi viereltä.
Semifinaalissa jokaisen tähtiparin oli tanssittava kaksi tanssia. Mäkelän ja Heleniuksen tanssit heidän viimeisessä lähetyksessään olivat rumba ja cha cha cha.
Mäkelän mukaan lattaritanssit olivat hänelle haastavimpia, ja harmillisesti niitä sattui hänen viimeiseksi jääneeseen lähetykseensä kaksin kappalein.
– Tiesimme jo varhain, että tästä ei tule helpoin semifinaali, jotain superonnistumista tarvitaan. Muilla oli sentään yksi vakio ja lattari. Se oli aika kova haaste, mutta sinne mentiin nauttimaan siitäkin. Suunnilleen onnistuttiin.

