Herttuatar Sophie ei osallistunut prinsessa Dianan hautajaisiin ulkonäkönsä tähden.
Prinssi Edwardin puoliso herttuatar Sophie on kuulunut brittikuninkaallisten sisäpiiriin jo vuosikymmeniä.
Lähes kolmekymmentä vuotta sitten kuitenkin ihmeteltiin sitä, että Sophie jätti väliin prinsessa Dianan hautajaiset. Dianan tapaturmainen kuolema järkytti laajalti ympäri maailman tämän menehdyttyä auto-onnettomuudessa Pariisissa elokuussa 1997 vain 36-vuotiaana.
Tuoreen Sophie: Saving the Royal Family -kirjan mukaan todellinen syy sille, miksi Sophie jätti hautajaiset väliin, on hyvin häkellyttävä, kertoo muun muassa People.
Kirjailija Sean Smithin kynäilemän teoksen mukaan Sophie ja Diana olivat aikanaan 1990-luvulla niin saman näköisiä keskenään, että Sophie päätti olla osallistumatta tilaisuuteen.
– Sophie päätti, että se olisi liian järkyttävää yleisölle, mikäli hän menisi, ystävä kertoo kirjan mukaan hovin sisäpiiristä.
– Hän on hyvin tietoinen siitä, että hän näytti Dianalta kaukaa katsottuna ja teki päätöksensä huolellisesti sekä harkiten. Kuninkaallinen perhe tuki sitä täysin.


