Lähi-idän asiantuntija pitää Iranin vastaiskua varmana. Se, mihin Iran hyökkää, määrittää seuraukset.
Iraniin iskenyt ilmaiskujen sarja on "selvästi laajamittaisin", jonka Israel on perivihollisensa ydinaseohjelmaa vastaan tehnyt.
Näin sanovat Helsingin yliopiston Lähi-idän professori Hannu Juusola Ulkopoliittisen instituutin tutkija Henri Vanhanen MTV Uutisille.
– Tämä tulee vaikuttamaan laajasti koko Lähi-idän dynamiikkaan, sillä tämä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1989, kun Iraniin kohdistuu näin laaja ulkoinen hyökkäys, Vanhanen sanoo perjanai aamuna Huomenta Suomessa.
Israel hyökkäsi torstain ja perjantain välisenä yönä suoraan Iranin ydinohjelman "ytimeen" eli Natanzin uraanin rikastamislaitokseen.
Lisäksi Israelin iskut tappoivat ainakin Iranin asevoimien komentajan ja vallankumouskaartin johtajan sekä kuusi ydintutkijaa.
Israelin mukaan hyökkäykseen osallistui 200 hävittäjää, joiden se väittää osuneen yli 100 kohteeseen.
Taustalla ydinasesopimus
Samaan aikaan Yhdysvallat ja Iran ovat neuvotelleet ydinasesopimusta.
– Israelin arvio tilanteesta on ollut pitkään eri kuin Yhdysvaltojen. Israelin kanta on, että Iran on hyvin lähellä saavuttaa ydinaseen, Juusola sanoo puhelimitse MTV Uutisille.
– Israel varmasti myös katsoo tämän olevan sopiva hetki hyökätä Iraniin ennen kuin se pystyy suojaamaan ydinohjelmansa niin hyvin, ettei isku ole enää kannattava, hän jatkaa.
Asiantuntijat arvioivat, että menee vähintään päiviä, todennäköisesti viikkoja arvioida, kuinka pahan takaiskun Israel onnistui Iranin ydinohjelmalle aiheuttamaan.




