Macalauy Culkinin veli todisti lapsena suursuosiota nauttineen veljensä kohtaamaa häirintää.
Yksin kotona -elokuvien lapsitähti Macaulay Culkin pyrähti showbisnekseen ollessaan vain 8-vuotias. Maailman kattava julkisuus lapsena toi luonnollisesti mukanaan omat hienoutensa, mutta myös haasteensa.
Macaulayn veli, näyttelijä Kieran Culkin, on itse pyrkinyt välttämään Hollywoodin pyörteitä parhaansa mukaan. Osasyynä tähän lienee se, kuinka hän todisti veljensä tähteyden mukanaan tuomia lieveilmiöitä.

– Häntä saatettiin ahdistella kaduilla. Kerran kadulla nainen otti hänen päästään hatun, katsoi häntä silmiin ja totesi, ettei hän ole oikeasti kovinkaan söpö, Kieran kertoo The Hollywood Reporterin haastattelussa.
Kieran on itsekin luonut menestyksekästä uraa näyttelijänä. Yksi hänen muistettavimmista rooleistaan oli vuoden 2002 draamakomediassa Mieletön matka. Silti moni tuntee hänet vain isoveljensä Macaulayn veljenä.


