Painostus Joe Bidenin presidenttiehdokkuudesta luopumiseen lisääntyy. Kriittisiä ääniä kuuluu entistä enemmän presidentin oman demokraattipuolueen piiristä, kertovat yhdysvaltalaismediat.
Viimeisimpänä Bidenia luopumiseen painostavien joukkoon yhtyi edustajainhuoneen vähemmistöjohtaja Hakeem Jeffries ja neljä muuta kongressiedustajaa, kertoo muun muassa BBC sekä CNN artikkeleissaan.
Useat eri yhdysvaltalaismediat kertovat, että Jeffriesin kanssa käydyssä yksityisessä ryhmäpuhelussa neljä kongressiedustajaa oli selkeästi kehottanut Bidenia väistymään. CBS:n mukaan nelikon rinnalle liittyi myös muita puoleen senioreita, jotka ilmaisivat huolensa Bidenin kyvystä hoitaa virkaa hänen viimeaikaisen horjuvan väittelyesiintymisensä jälkeen, mutta eivät vaatineet presidenttiä luopumaan ehdokkuudestaan.
Lue myös: Bidenin perjantainen haastattelu jakaa demokraatteja – yksi kysymys jäi edelleen Bidenilta vastaamatta
The New York Timesin artikkelin mukaan virtuaalisessa tapaamisessa keskusteltiin muun muassa siitä miten vaikutusvaltaiset osanottajat voisivat parhaiten taivutella Bidenin uskomaan, että hänen mahdollisuutensa voittaa Donald Trump marraskuun vaaleissa ovat hyvin pienet.
Hieman epäselvyyksiä ja erimielisyyksiä amerikkalaisissa medioissa on vielä siitä, ketkä demokraattiedustajat sanoivat mitä yksityisessä keskustelussa Jeffriesin kanssa sunnuntaina.
Useiden eri lähteiden mukaan kerrotaan, että puhelussa oli mukana ainakin , ja , jotka kaikki olivat kaikki sitä mieltä, että Bidenin tulisi väistyä. CBS:n ja New York Timesin mukaan myös liittyi tähän näkemykseen, mutta mukaan neljäs henkilö oli .
