Milan Jaff on Suomessa tuomittu vankeuteen useista vakavista rikoksista.
Useista rikoksista tuomittu Milan Jaff aikoo sittenkin valittaa hallinto-oikeuteen karkotuspäätöksestään, kertoi Yle tiistaina. Asiasta kertoo Ylelle Jaffin uusi oikeusavustaja.
Jaff saapui Suomeen tiettävästi 2010-luvun lopulla Irakista. Suomessa hänet on tuomittu vankeuteen muun muassa törkeästä ryöstöstä, pahoinpitelystä ja raiskauksesta.
Ylen tietojen mukaan Jaff on ollut Suomessa toissijaisen kansainvälisen suojeluaseman perusteella. Maahanmuuttovirasto on hiljattain peruuttanut Jaffin oleskeluluvan ja määrännyt hänet karkotettavaksi Irakiin.
Jaffin aiempi oikeusavustaja kertoi hieman alle kolme viikkoa sitten, että Jaff halusi peruuttaa hallinto-oikeuteen tekemänsä valituksen karkotuspäätöksestä.
– Juttelimme ja varmistin, että hän ymmärtää asian merkityksen, sanoi juristi Ville Hoikkala STT:lle tuolloin.
Hoikkalan mukaan Jaff ei kertonut, miksi halusi perua valituksensa.
Jaffin uusi avustaja Anton von Schrowe on Ylen mukaan kertonut sähköpostitse, että asiassa on ilmennyt "uutta ja merkittävää näyttöä".
– On välttämätöntä, että toimivaltainen hallinto-oikeus saa tilaisuuden ottaa tämän näytön huomioon, von Schrowe kirjoittaa Ylelle.
Anton von Schrowe on Ylen tietojen mukaan opiskellut oikeustieteen maisteriksi elinkautisen vankeusrangaistuksensa aikana ja on aiemmalta nimeltään Antti Olavi Taskinen.
STT uutisoi maaliskuussa 2007, että tuolloin noin 30-vuotias Antti Taskinen tuomittiin Kouvolan hovioikeudessa puolisonsa murhasta ja ystävänsä taposta. Murha tapahtui vuoden 2005 lopulla Heinolassa ja tappo useita vuosia aiemmin Tampereella. Molemmat uhrit kuolivat lääkkeiden ja alkoholin aiheuttamaan myrkytykseen.
