Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen myöntää, että Koillis-Syyriassa sijaitsevan al-Holin leirin suomalaisia oli suunniteltu kotiutettavaksi tällä viikolla, kertoo Yle.
Katso video: Miksi al-Holin kotiutusoperaatiosta vaietaan?
Yle on nähnyt Kolehmaisen 27. marraskuuta allekirjoittaman asiakirjan. Sen perusteella Poliisihallituksessa on käyty läpi tälle viikolle suunnitellun kotiuttamisoperaation yksityiskohtia.
Kolehmainen kiistää valehdelleensa, sillä hän sanoo, ettei ole ollut tietoinen, minä päivänä ihmisiä olisi kotiutettu.
– Kun minulta kysyttiin päivää, niin en siihenkään valehdellut. Suunnitellun viikon tiesin, mutta en tarkkaa päivää.
"En ole nähnyt ulkoministeriön suunnitelmaa"
Kolehmainen kertoi keskiviikkona poliisin tiedotteessa, että hänellä ei ole ollut tiedossaan ulkoministeriön suunnitelmien sisältöä. Hän on kuitenkin Ylen mukaan allekirjoittanut asiakirjan, jossa käsitellään operaation yksityiskohtia.
Lue myös: Jos suomalaisten kotiuttamista al-Holista on suunniteltu, miksi asia on pidetty pimennossa? Salamyhkäisyyteen on useita syitä
– Minä en ole nähnyt ulkoministeriön suunnitelmaa. En ole valehdellut, kun olen sanonut näin, Kolehmainen kiistää Ylelle.
