Kotisynnytykset herättävät huolta terveydenhuollon ammattilaisissa.
Yle uutisoi, että Uudellamaalla on kuollut reilun vuoden aikana useita vastasyntyneitä, jotka on synnytetty suunnitellusti kotona.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira vahvistaa Ylelle, että virastolla on ollut selvityksessä useampia kuolemiin liittyviä tapauksia ja osaa tapauksista selvitetään edelleen.
Valvira ei kerro tarkemmin millä alueilla tai kuinka paljon kuolemia on tapahtunut.
Valviran johtava asiantuntija Leena Kinnunen sanoo, että kuolemantapauksista ja muista potilasturvallisuutta vaarantaneista kotisynnytystilanteista on tehty Valviralle ilmoituksia useammalta taholta.
Hänen mukaansa ilmoituksia on tullut muun muassa sairaaloilta, jonne äiti ja lapsi, tai molemmat on siirretty hoitoon kotisynnytyksen jälkeen. Myös yksityishenkilöt ja poliisi ovat olleet yhteydessä ongelmatilanteisiin liittyen.
0:33Videolta on katsottavissa uutinen tiivistettynä.
Valvira pitää tapauksia vakavina ja huolestuttavina
Suunniteltujen kotisynnytysten määrät ovat kasvussa. Suomessa saa halutessaan synnyttää kotona ja päättää itse ketä synnytyksessä on läsnä.

