Poliisin mukaan häiritsevään mopoiluun ja erityisesti kovaääniseen rälläämiseen voi puuttua soittamalla hätänumeroon 112. Häiritsevä ajo ei myöskään katso kellonaikaa, vaan kotirauhaan on oikeus myös päivisin.
Kesä on monen suomalaisen suosikkivuodenaika, mutta se tuo mukanaan monia vähemmän ilahduttavia lieveilmiöitä.
Kiivasta keskustelua ja hampaiden kiristelyä vuodesta toiseen aiheuttava teema on mopoilla rällääminen, joka alkaa yleistyä tyypillisesti huhtikuussa, kun innokkaimmat aloittelevat ajokauttaan.
Ongelmana ei ole mopoilijoiden siirtyminen paikasta toiseen, vaan jopa kotirauhaa häiritseviin mittoihin yltyvä mopojen huudattaminen, joka saattaa pahimmillaan kestää yhdessä ja samassa paikassa tuntikausia – jopa yöaikaan.
Lue myös: Tällä uutuusmopolla kehtaavat ajaa muutkin kuin teinit: "Jopa 80 prosenttia myyty työikäisille aikuisille"
Rällääminen ei myöskään rajoitu syrjäisille parkkipaikoille, vaan sitä saatetaan harrastaa jopa kerrostalojen piha-alueilla talojen asukkaista välittämättä.
Ylikonstaapeli Jan-Erik Huurne Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo MTV Uutisille, että kansalainen voi toki pyytää mopoilijoita lopettamaan häiritsevän toiminnan, mutta aina viesti ei mene perille.
– Useasti tulee vain ilmi, että nuoriso ei suhtaudu tällaiseen positiivisesti, vaan saattavat provosoida lisää. Jos asukkaalla on tiedossa, että mopoporukassa on oman kulmakunnan asukkeja, niin heidän huoltajien kanssa voi toki myös keskustella asiasta, Huurne sanoo.
Huurne kertoo huomanneensa, että valitettavan usein nuorten mopoilijoiden vanhemmilla ei ole hajuakaan siitä, missä lapsi viettää aikaansa, milloin, kenen kanssa ja mitä tehden. Myös menopelin kunto on vanhemmille monesti mysteeri.
