Syyttäjä ei enää vaadikaan rangaistusta Raaseporin tasoristeysturmasta syytetylle nuorelle miehelle. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa käsiteltiin tänään Raaseporissa kaksi vuotta sitten tapahtunutta tasoristeysonnettomuutta, jossa kuoli kolme varusmiestä.
Puolustusvoimien kuorma-autoa kuljettanutta nuorta miestä syytetään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kolmesta kuolemantuottamuksesta ja palvelusrikoksesta. Mies kiistää syytteet.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Oikeudenkäynnin ensimmäisenä päivänä maanantaina syyttäjä kertoi vaativansa nuorelle miehelle rangaistukseksi tuntuvaa sakkoa tai ehdollista vankeutta. Tänään syyttäjä yllättäen muutti vaatimustaan.
– Minun tehtäväni on vaatia rikosvastuuta ja minut on määrätty ajamaan tätä syytettä. Katson kuitenkin, että jos oikeus toteaa hänet syylliseksi näihin tekoihin, niin hänet voitaisiin jättää rangaistukseen tuomitsematta, syyttäjä Marianna Semi sanoi oikeudessa.
– Hän on itsekin saanut vammoja kolarissa ja joutunut sairaalaan, lisäksi hän on joutunut julkiseen ryöpytykseen. Katson, että hänet voitaisiin jättää rangaistukseen tuomitsematta, syyttäjä totesi loppulausuntonsa päätteeksi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Ikä ja mediarumba vaikutti
Istunnon jälkeen syyttäjä kertoi päätyneensä ratkaisuun nyt, kun oikeudessa on otettu vastaan kaikki näyttö.
– Katson, että näin nuoren miehen kohdalla ja tässä tapauksessa se on kohtuullista. Muutin rangaistusvaatimustani miehen iän, onnettomuuden aikaisten olosuhteiden ja julkisuusmyllyn takia. Näin kuinka isosti hän joutui julkisuuteen tämän oikeudenkäynnin myötä ja se on kova paikka ihan jokaiselle, Semi perusteli ratkaisuaan.




