Viime kauden vain SM-ralleja kiertänyt Esapekka Lappi päätti perheensä hyväksynnällä palata täksi kaudeksi Hyundain riveihin rallin MM-sarjaan. Lapin puoliso Pinja Mökkönen kertoi Rallisirkus-ohjelman uudessa jaksossa siitä, minkälaista lapsiperhearki on rallikiireiden keskellä.
Lue myös: Isyys kiilasi ralliuran edelle: Tragedia mullisti Esapekka Lapin prioriteetit – "Tämä pieni poika oli kämmenellämme"
Vuonna 2017 uransa MM-sarjan pääluokassa aloittanut Lappi päätti kauden 2024 jälkeen jättäytyä sivuun kansainvälisistä karkeloista, sillä hän ei enää halunnut sitoutua täysipainoiseen MM-kalenteriin perheensä kustannuksella.
Marraskuussa 2025 alkoi kuitenkin kiertää huhuja, joiden mukaan Hyundai yrittäisi houkutella Lappia takaisin MM-sarjaan, ja paluulle saatiin vahvistus joulukuun alussa.
Mökkösen mukaan perheen kotona Pieksämäellä alkoi tapahtua vain vähän ennen huhujen julkituloa.
– Se oli lauantai ennen isänpäivää. Olimme aamupalaa tekemässä, ja katsoin, että Esapekalle oli tullut viesti Hyundailta. Sanoin, että mitähän on asiaa.
Lappi luki viestin ja kertoi sen sisällön vaimolleen.
– Sanoin heti, että vitsi miten hienoa. Jos tällainen mahdollisuus tulee, niin eikö se kannata käyttää. Esapekka oli alkuun vähän eri mieltä, mutta sanoin, että kyllä nyt ainakin pitää kysyä, mitä Hyundailla on tarjota.
