Brysselissä kuohuu. Kaupungin kuuluisalle Grand-Place-aukiolle esille pantu jouluseimi herättää kummastusta ja inhoa. Viimeisimpänä käänteenä Jeesus-lapsi varastettiin. Asiasta uutisoivat muun muassa Euronews ja uutistoimisto AP.
Belgian pääkaupunkiin Brysseliin koottu perinteinen jouluseimi on synnyttänyt skandaalin. Grand-Place-aukiolle rakennettu kuvaelma poikkesi tänä vuonna perinteisestä, sillä hahmoilla ei ollut lainkaan tunnistettavia kasvoja.
Joulutarinan hahmoilla ei ole lainkaan silmiä, neniä, suita tai muitakaan kasvonpiirteitä.
25 samanlaisen vuoden jälkeen tehty uudistus ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia.
Tänä vuonna seimen rakentamisesta vastasi saksalaissyntyinen taiteilija Victoria-Maria Geyer, jonka perinteistä poikkeava tyyli sai sekä kaupungin että katolisen kirkon siunauksen.
Brysselin pormestarin Philippe Closen mukaan vanha seimi oli päässyt jo huonoon kuntoon.
Itsekin katolilainen taitelija rakensi hahmot kierrätysvaatteista, ja jätti tarkoituksella kasvojen piirteet pois, jotta jokainen katolilainen alkuperästään riippumatta voisi samaistua teokseen sekä Kristuksen syntytarinaan.


