Uudessa-Seelannissa toimiva hyväntekeväisyysjärjestö jakoi ihmisille huumeita sisältäviä makeisia.
Uuden-Seelannin poliisi jäljittää parhaillaan karkkeja, jotka saattavat sisältää tappavan määrän metamfetamiinia.
Ananasmakeisia ehdittiin jakaa köyhyydenvastaisen hyväntekeväisyysjärjestön toimesta Aucklandissa mahdollisesti jopa 400 ihmiselle, raportoi muu muassa BBC. Karkit olivat mukana ruokapaketissa, joka sisälsi muitakin tuotteita.
Makeiset tulivat nimettömänä lahjoituksena – yhden karkin arvo jopa 540 euroa
Makeiset päätyivät hyväntekeväisyysjärjestölle nimettömänä lahjoituksena ja ne olivat tuolloin suljetussa vähittäismyyntipakkauksessa.
Tähän mennessä ainakin kolme ihmistä on hakeutunut sairaalahoitoon makeisia nautittuaan. Joukossa on myös yksi lapsi. Yksikään henkilöistä ei enää ole sairaalahoidossa.
Tältä huumekarkit näyttivät ilman käärettä.NZ Drug Foundation
Poliisin mukaan on vielä epäselvää, onko huumeita sisältävät karkit annettu järjestölle jaettavaksi vahingossa vai tahallaan. Paikallisten viranomaisten mukaan yhden makeisen arvo katukaupassa olisi jopa yli 540 euroa.
Jopa tappava annos huumetta
Auckland City Mission -hyväntekeväisyysjärjestöä vetävän Helen Robinsonin mukaan myös yksi järjestön työntekijöistä oli maistanut karkkeja ja todennut niiden aiheuttavan "hassun olon". Kun palautetta tuli myös ruokapaketin saaneelta henkilöltä, järjestö raportoi asiasta viranomaisille ja lähetti karkit testattavaksi huumelaboratorioon.

