Eletään jo heinäkuuta, mutta tuntuu, että kesä alkaa vasta nyt kunnolla startata. Kunnon kesäpäivistä on ollut sen verran taukoa ja tulot ja menot olleet sen verran tiheitä, että tietty kesäfiilis on ehtinyt jäädä taka-alalle. Toivottavasti alkava loma korjaa tilanteen kertaheitolla. 
Tajusin juuri, etten ole tänä kesänä grillannut vielä kertaakaan naudanlihaa, mikä tarkoittaa käytännössä meillä entrecôtea. Asia oli onneksi helpolla oikaistu ja kun höysteeksi löytyi chimichurri-ohje Kira Weckmanin ja miehensä Michel Garzónin kirjasta Latinomakuja, oli lihaisa ilottelu valmiina starttaamaan. Kyseinen kirja sai meillä uuden elämän grilli- ja kesäkautena ja houkuttelevista resepteistä oli yhtäkkiä runsaudenpulaa.
VINKKI! Savusuolahiutaleet sopivat täydellisesti grilliruokaan ja tuovat sille hienostuneen viimeistelyn savunmakuun, joten tätä ruokaa varten ostettu paketti kyllä kuluu kesän aikana, kun muistat käyttää.
VINKKI 2! Naudan kypsyydet: Kypsä 70 °C, medium 60-65 °C, rosé 50-55 °C. Oma suosikki 57 °C, mutta yleensä menen näppituntumalla.
Grillattu entrecôte ja chimichurri-kastike
4 hlölle
800 g entrecôtea
rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
savusuolahiutaleita
Ota liha huoneenlämpöön pari tuntia ennen kypsentämistä. Tee sillä välin chimichurri. Leikkaa liha 200 g pihveiksi ellet pyytänyt lihakauppiasta jo tekemään sitä.


