Uusi lonkeromaku tulee poikkeuksellisesti kauppoihin ensin Ruotsissa. Hartwall kertoo MTV Uutisille, mistä on kyse.
Ananaslonkerosta nousi vuonna 2023 huima juomailmiö. Sen myynti pääsi yllättämään niin risteilyaluksilla kuin suomalaisissa ruokakaupoissakin.
Nyt Hartwall on tuomassa lonkerosarjaansa jälleen uuden maun ananas- ja limelonkeroiden jatkeeksi.
Panimosta paljastetaan MTV Uutisille vuoden 2025 uutuusmaun olevan vadelma, tarkemmin sanottuna Pink Raspberry.

Lonkeroa tulee myyntiin perinteisenä 5,5 prosenttia alkoholia sisältävänä versiona. Sen lisäksi juomasta lanseerataan myös täysin alkoholiton versio.
Ruotsalaiset saavat ensin uutuuslonkeroa
Uutuuslonkero lanseerataan poikkeuksellisesti ensin Ruotsin markkinoilla, jo tällä viikolla. Juoman myynti suomalaiskaupoissa alkaa vasta pari viikkoa myöhemmin eli helmikuun alussa.
– Lonkerolla on Ruotsissa 10-vuotisjuhlavuosi ja siellä on huomattu kansallisaarteemme arvo. Myynnit ovat nousseet ja ananaslonkero oli Ruotsissakin aivan valtava hitti. Kieli pitkällä siis odottavat uutta makua, kertoo senior brand manager Jenni Valtiala Hartwallilta.
Lonkero on Ruotsissa neljänneksi myydyin niin sanottujen rtd- eli ready to drink -juomien kategoriassa.

