Japanin eduskunnan kuluttaja-asioiden erityiskomitean jäseniä kävi tällä viikolla tutustumassa järvenpääläisen ruokakaupan sushitiskiin – ja arvioit olivat ylistäviä.
Kun puhutaan hyvästä sushista, puhe kääntyy nykyisin väistämättä Järvenpään K-Citymarketiin, jonka sushi tunnetaan ympäri Suomen. Vuoden 2017 joulukuussa avattu sushibuffetin menestys on hurjaa; tällä hetkellä Järvenpäässä myydään 2300 kiloa, eli noin 57 000 sushipalaa viikossa.
– Tämä koko sushin tarina on ollut todella hullu! En villeimmissäkään unelmissakaan kuvitellut, että tämä kasvaisi näin isoksi, kauppias Markku Hautala kertoo.
– Seuraava vaihe on rakentaa uutta järjestelmää niin, että pystyisimme läpäisemään 75 000 – 100 000 sushipalaa viikossa.
Aidot japanilaiset raaka-aineet ja valmistusmenetelmät ovat tuoreuden lisäksi järvenpääläisen ruokakaupan valttikortteja. Vilkkaimpina päivinä sushit viedään käsistä sitä mukaan, kun niitä valmistuu.
Neljätoista minuuttia on Hautalan mukaan koko viikon keskiarvo siitä, kuinka kauan sushipalat viettävät tiskillä, ennen kuin ne lähtevät asiakkaiden matkaan.
"Toivomme lisää suosiota Suomessa sushille"
Sen lisäksi, että Järvenpäähän matkataan syömään sushia ympäri Suomen, sitä tullaan maisteleman myös Japanista saakka. Japanin eduskunnan kuluttaja-asioiden erityiskomitean delegaatio piipahti tällä viikolla Järvenpään K-Citymarketissa tutustumassa niin ruokakaupan toimintaan kuin siihen kuuluisaan sushiin.



