Radiojuontajat laittoivat vappukiljun porisemaan ja maistattivat perinteikästä suomalaisjuomaa muun muassa huippusommelierilla.
Radio Cityn aamujuontajat Jere Jääskeläinen ja Samuel Nyman ovat kiljumestareita jo kolmen vapun kokemuksella. Kaksikon vappuperinteeksi on muodostunut kotitekoisen kiljun valmistaminen yhteistyössä kuulijoiden kanssa. Radiokansa pääsee äänestämään kiljuun laitettavia mausteita, ja tänä vuonna juomaa ryyditettiinkin inkiväärillä ja hunajalla.
– Olemme kolme vuotta nyt tehneet vappukiljua. Se varmaan lähti jostain yksittäisestä spiikistä, ja lähdimme kokeilemaan. Meillä oli huonoja muistoja kiljusta nuoruudesta, Samuel Nyman muistelee kiljuprojektin ensiaskelia.
Tiktokin Kiljuneuvoksen vinkeillä Jere ja Samuel opettelivat kiljunteon salat ja lopputuloksena syntyi fine dining -versio suomalaisesta perinnejuomasta. Kiljusta on poistettu kokonaan mäski.
– Tästä ei tule vatsa kipeäksi. Jos siellä olisi sitä mäskiä pohjalla, niin sitten tulisi, Nyman kertoo.
– Jos Nalle Puh vetäisi kiljua, niin se rakastuisi tähän hunajaiseen ihanaan makuun, Jere Jääskeläinen puolestaan kuvailee kiljun makua.
Lue myös: Ihastuitko Dubai-suklaaseen? Tätä vapun villiä jälkiruokaa sinun täytyy kokeilla!
Kiljua huippusommelierille
Projekti vietiin tänä vuonna vielä astetta pidemmälle. Jääskeläinen ja Nyman nimittäin maistattivat kiljuaan Suomen palkituimmalle sommelierille, helsinkiläisen ravintola Murun ravintoloitsija Samuil Angelovilla.
Angelov on muun muassa kaksinkertainen EM-semifinalisti ja kolmenkertainen Suomen mestari viineissä. Viimeksi tänä vuonna kotimaiset ravintola-alan ammattilaiset ja gastronominen Viisi tähteä -media palkitsivat hänet

