K-ryhmän mukaan mäti on tänä jouluna poikkeuksellisen suosittua ja monet ovat ostaneet sitä jo hyvissä ajoin. Syyksi epäillään muun muassa somen hittireseptiä.
K-ryhmä tiedottaa, että erityisesti pakastemätien myynti on kasvanut reippaasti jo ennen joulua. Syyksi kauppaketjussa arvellaan somessa villitsevää hittireseptiä, mätidippiä. Mätidippi valmistetaan smetanasta, sipulista, limemehusta ja limenkuoriraasteesta, valkopippurista sekä kirjolohenmädistä ja tarjoillaan maalaisperunalastujen kanssa.
Mätidipin ohje nousi suosituksi Instagramin @imanjaleenasafkaa -tilillä. Aiheesta kirjoitti muun muassa Iltalehti. Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Katso mätidipin ohje: Mätidippi – helppo hittiohje
K-ryhmän mukaan kirjolohenmäti onkin ylivoimainen ykkönen myynnillisesti, lisäksi tämän joulun hittituotteeksi on nousemassa suomalainen muikunmäti pakasteena.
– Kiinnostus mäteihin perustuu juuri niiden helppokäyttöisyyteen ja toisaalta siihen, että ylipäätään laadukkaampien tuotteiden suosio on viimeisen vuoden aikana kasvanut. Myös tuollaisilla helpoilla resepteillä, joita somessa jaetaan voi olla vaikutusta kasvuun, kertoo tuoretuotteiden osto- ja myyntijohtaja Janne Vuorinen K-ryhmän tiedotteessa.
Vuorisen mukaan nyt on nähtävissä, että pakastemätien myynti on kehittynyt jo ennen joulua viidelläkymmenellä prosentilla verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.

