Kalaruokien valmistamisen ei tarvitse olla hankalaa. Pro Kala ry vinkkaa, miten kalaruokaa saa tehtyä todella helposti.
Kuten MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla on aiemmin kerrottu, suomalaiset rakastavat erilaisia kalaruokia ja tilastojen perusteella erityisesti lohta. Monilla menee kuitenkin sormi suuhun kalatiskillä asioidessa: mitä ruokaa kalasta oikein voi kokata ja miten?
Pro Kala -yhdistyksen toiminnanjohtaja Katriina Partanen on aiemmin muistuttanut, että kalaruokien kokkaamisen ei tarvitse olla monimutkaista.
– Turhan monella kotikokilla on luulo, että kalaruoan valmistaminen on hankalaa. Kalan perkaaminen ja fileoiminen ovat toki taitoja, jotka kehittyvät harjoitellessa, mutta onneksi kalaa ei tarvitse ostaa kokonaisena.
Videolla: Oletko koskaan tajunnut hyödyntää kalapuikkoja näin? Artikkeli jatkuu videon alla.
0:47Nerokas arkiruoka kalapuikoista ja muusista
Helppoja kalaruokia vaikka puolivalmisteista!
Koska monella ei ole arkena aikaa tai jaksamista opetella uusia reseptejä, kannattaa kalaruokakokkailu aloittaa helpommasta päästä.



