Avokado- ja uunifetapastalle saattaa olla löytynyt uusi haastaja. Yrittäjä, bloggaaja ja lifestylevaikuttaja Natalia Salmelan pastaresepti saavutti muutamassa päivässä käsittämättömän suosion.
Kuvassa: Natalia Salmelan kikherne limonello saavutti huiman suosio muutamassa päivässä: "Kuulin, että turkkilainen jogurtti oli jo jostain kaupasta loppunut"
White Trash Disease -blogistaan tunnettu lifestylevaikuttaja, yrittäjä ja Satokausikalenterin toimitusjohtaja Natalia Salmela jakoi viime viikolla Instagram-seuraajilleen pastareseptin, josta muodostui nopeasti suuri hitti. Kyseessä on poikkeusolosuhteisiin sovellettu pasta limonello -ohje, joka valmistuu näppärästi vaikka niistä kaappiin hamstratuista säilykkeistä, kuten kikherneistä.
Pasta limonello on sitruunainen pasta, johon on voinut törmätä aiemmin esimerkiksi pollo limonello -nimellä. Silloin kyse on broileri-sitruunapastasta.
– Jaoin kikherne limonellon reseptin Instagram-sivuillani ja se sai neljässä päivässä yli 700 000 näyttökertaa, Salmela kertoo MTV:lle.
Salmela sai viikonloppuna viestejä sadoilta seuraajiltaan, jotka olivat jo kokeilleet reseptiä. Alun perin hän kokkasi ruokaa jo vuosia sitten, mutta kanaversiona, eli pollo limonellona. Resepti sai tuolloin inspiraationsa helsinkiläisestä Bar9-ravintolasta, jossa kyseistä ruokalajia oli tarjottu.
– Se oli silloin yksi kaupungin himotusruoistani. Nyt, kun ravintoloihin ei pääse ja pitää keksiä jotain syötävää kotona, niin ajattelin tehdä version kikherneistä. Pasta ei siis vaadi juurikaan tuoreita raaka-aineita ja valmistuu helposti. Nyt kun tässä on jo saanut kokata pidemmän aikaa ruokaa kotikeittiössä, niin alkaa tuntua, että mitä nopeampaa ruoanlaitto on, sitä parempi, Salmela kuvailee.


