Kesä alkoi puutarhassa ja vapaa-ajalla niin vauhdikkaasti, että olennaisin tavoite on ollut yrittää vain sinnitellä joten kuten mukana. Eilen sanoin, ettei meidän piha ole ollut koskaan näin siivoton, mutta onneksi parin päivän huhkimisella saatiin homma suurin piirtein hanskaan. 
Viime talvi oli puutarhalle julmin meidän 2011 alkaneessa mökkihistoriassa. Vähäinen lumi ei päässyt suojaamaan pitkältä paukkupakkasaallolta, mikä oli yllättävän monelle kasville kohtalokasta. Jopa muuten niin sinnikkäiden villiviinien maan päällä olevat osat kuolivat. Onneksi sentään maasta puskee uutta, mutta ristikon peittoon menee pari kesää.
Sää on ollut hiukan oikukas. Välillä tykittää helteitä olan takaa ja seuraavaksi mennään nopeasti hyisen puolelle. Puutarhan hoitajalle se tuottaa päänvaivaa. Monet kasvit laitoimmekin turhan aikaisin ulos. Vielä näin kesäkuussakin saa pelätä ainakin avomaankurkun ja tomaatin puolesta.
Pitemmittä puheitta, tässä näkymiä puutarhasta syötävien kasvien osalta.
























