Iloiset yllätykset ovat kulinaarisenkin elämän suola. Siinä missä mänttäläinen museoravintola Gösta vastasi korkealle asetettuja odotuksia, löytyi kaupungista muitakin ylpeydenaiheita. Sitä ei heti osaisi etsiä Mäntän metsiköstä sveitsiläis-suomalaista alppimajaa vimosen päälle viinilistalla. Ja kun höysteeksi isketään mukaan sveitsiläistyyppinen menu, jossa flammkuchen, raclette ja fondue lyövät kättä, on metsäinen aarre löytynyt.

Viinitupa Vuorenmajaa isännöi suomalais-sveitsiläinen pariskunta Anu ja Markus Schuoler, jotka pitävät raflaa pystyssä nyt toista kesää. Itse rakennuksella on myös tarina kerrottavana. Lainaan raflan sivuilta:
”Arkkitehti W.G. Palmqvistin suunnittelema Vuorenmaja eli "huvimatkatupa Mäntänvuorelle hiihtäjiä varten" valmistui vuonna 1928 G.A. Serlachius Oy:n 60-vuotisjuhlia varten. Samaisella paikalla sijaitsi ennen Mäntänvuoren vanha, vuonna 1895 rakennettu, puinen näkötorni, joka kuitenkin purettiin huonon kuntonsa vuoksi jo vuonna 1916. Nykyinen Vuorenmaja rakennettiin näkötornin vanhoille sokkelikiville. Urheilukentältä ylös majalle johtava polku, Ratsupolku, rakennettiin vuonna 1932, ja sillä on harjoitellut ratsastusta mm. vuoden 1934 Miss Eurooppa Ester Toivonen, joka oli Serlachiuksen perheen kesävieraana useana vuonna.
Arkkitehti Palmqvist on suunnitellut myös Vuorenmajan kalusteet, jotka on sitten hänen piirustustensa pohjalta valmistettu Serlachius konserniin kuuluneella Kolho Oy:n uudella puusepäntehtaalla. Kalusteet ovat säilyneet hyvässä kunnossa ja ovat vielä nykyäänkin asiakaskäytössä majalla.” (Lue tarkempi historiikki täältä.)





