Tällä hetkellä suomalaisten kanamunilla riittää kysyntää myös Euroopassa.
Suomalaisille maistuu muna. MTK:n mukaan kanamunien kulutus kasvoi viime vuonna kolmisen prosenttia.
Suomessa syötiin viime vuonna kananmunia yli 68 miljoonaa kiloa. Se tarkoittaa keskimäärin 204 munaa jokaista suomalaista kohti, eli noin neljä munaa viikossa.
Lue myös: Tiesitkö? Kananmunaa kannattaakin keittää 32 minuuttia
Munahyllyt tyhjillään
Suomalaiset ovat hieraisseet kaupoissa silmiään, koska ovat osassa kaupoista kananmunahyllyt ovat saattaneet olla kokonaan tyhjillään.
Kauppaketjut ovat perustelleet vajausta kananmunien toimitusvaikeuksilla, näin asiasta uutisoi helmikuussa esimerkiksi Yle.
MTK:n mukaan munien vienti Eurooppaan vetää tällä hetkellä hyvin.
– Vienti kasvoi lähes kahdeksan prosenttia, se on tuntuva kasvu, kertoo asiantuntija Mari Lukkariniemi MTK:sta.
MTK:n mukaan myös kauppojen vastuullisuuslinjaukset ovat muuttumassa ja virikehäkkituotettujen kananmunien myynnistä luovutaan.
– Tämän vuoden aikana viimeinenkin kaupparyhmittymä luopuu virikehäkkituotetuista munista, sanoo Lukkariniemi.
Euroopassa suomalaisista munista maksetaan
Ja sitten on lisäksi hinta. Suomalaisista kananmunista maksetaan tällä hetkellä paremmin Euroopassa kuin Suomessa.
