EU:n kertakäyttömuovidirektiivi vaikuttaa myös Suomessa monenlaisiin tuttuihin elintarvikepakkauksiin, muun muassa maitotölkkeihin.
Muoviroskan vähentämiseen ympäristössä tähtäävä EU-direktiivin mukainen asetus astui voimaan elokuussa 2021. Direktiivin tavoitteena on vähentää muoviroskan määrää ympäristössä, etenkin merenrannoilla, sekä edistää kiertotaloutta. Asetuksen myötä erilaisten kertakäyttömuovituotteiden, kuten muovipillien ja muovisten kertakäyttöaterimien myynti kiellettiin.
Direktiivi tarkoittaa uudistuksia myös monille tutuille elintarvikepakkauksille.
Lue lisää: Ei enää muovipillejä tai vanupuikkoja! EU-direktiivi astuu voimaan
Maitotölkkeihin ja moniin muihin elintarvikepakkauksiin muutos
Elintarvikevalmistaja Valio kertoo nyt muuttavansa korkillisia pakkauksiaan asteittain EU-direktiivin vaatimusten mukaisesti. Tämä tarkoittaa muutoksia muun muassa maito- ja kermatölkkeihin.
Muutoksen myötä kaikkien alle kolmen litran kokoisten juomapakkausten korkin on pysyttävä kiinni pakkauksessa. Valion mukaan muutos koskee yrityksessä yhteensä noin kahtasataa tuotetta, joiden joukossa on maito- ja kermatölkkien lisäksi muun muassa smoothiejuomia, puuroja ja marjakeittoja.

