Tiesitkö, että salaattiakin voi grillata? Esimerkiksi varhaiskaali saa grillissä ihan uudenlaisia sävyjä, vinkkaa kokki ja yrittäjä Meri-Tuuli Väntsi.
Grilliruoka on perinteisesti rasvaista ja suolaista herkkua, mutta tarjoilua on helppo keventää lämpimällä salaatilla – joka valmistuu yhtä lailla grillissä.
Salaateista grillattaviksi sopivat esimerkiksi Baby Gem, eli sydänsalaatti, Cosmopolitan, jäävuorisalaatti ja romaine sekä varhaiskaali, kokki, catering-yrittäjä ja ruokakirjailija Meri-Tuuli Väntsi listaa.
Lue myös: Kesän paras salaatti! Hans Välimäen helppo kastike halloumi-mansikkasalaatille
Leikkaa oikein
Grillaaminen aloitetaan Väntsin ohjeiden mukaan oikeaoppisella leikkaamisella.
Romaine-salaatti halkaistaan kahtia ja varhaiskaali leikataan pituussuunnassa neljään tai kuuteen lohkoon, niin että kanta on mukana jokaisessa lohkossa.
– Kanta pitää palaset kiinni, mikä helpottaa kasviksen kääntelyä grillissä. Yksittäiset salaatinlehdet palavat ja maistuvat kitkeriltä, jos ne levittelee sellaisenaan grilliin. Lohkoina niihin tulee kerroksellisuus, jossa salaatti on päältä vähän ruskistunut mutta sisältä kuitenkin raaka ja raikas, Väntsi kuvaa.
Lohkomisen jälkeen salaatti pestään kevyesti, ravistellaan ja suolataan.

