Muun muassa TikTokissa supersuosioon nousseita Prime-juomia saa nyt Suomestakin. Moni kuitenkin ihmettelee, mihin nesteytysjuoman hinta oikein perustuu.
"Siis äiti, mistä lähtien Primea on saanut Suomestakin?", kysyi pian 7-vuotias poikani silmät kirkkaana innosta asioidessamme taannoin lähihypermarketissamme ruokaostoksilla. Juomaosastolle oli ilmestynyt uusi hyllykkö, jossa toden totta myytiin Prime-nimellä varustettuja juomia häkellyttävään 14,99 euron kappalehintaan.
Itselläni ei ollut tätä ennen aavistustakaan, mistä Prime-ilmiössä on oikein kyse. Eskari-ikäinen poikani kuitenkin selvensi minulle, että "kaikki tubettajat juovat sitä". Äitinä jouduin jälleen kerran olemaan "ihan tyhmä", kun en suostunut ostamaan 15 euron nesteytysjuomaa omalle eskarilaiselleni. Mistä ilmiössä sitten oikein on kyse?
Lue myös: Käärijä-huuma tyhjensi kauppojen juomahyllyjä viikonloppuna – "Kysyntä moninkertaistui"
Mikä on Prime-juoma?
Prime-juomien takana ovat muun muassa nyrkkeilijöinä ja tubettajina tunnetut Logan Paul sekä KSI. Monet muistavat Logan Paulin kohutubettajana miehen vierailtua vuonna 2018 Japanissa sijaitsevassa Aokigaharan itsemurhametsässä ja kuvattuaan siellä kyseenalaista materiaalia.
Mitä Prime-juomat sisältävät?
Prime-nesteytysjuoma eli Prime Hydration Drink sisältää muun muassa kookosvettä, elektrolyytteja, antioksidantteja, B-vitamiineja sekä BCAA:ta. Juomissa ei ole lisättyä sokeria. Primen energiajuomaversio sisältää kofeiinia. Suomessa myytävät muovipullot ovat nesteytysjuomia.

