Ruokakaupan vihannesosastolla on usein laareissa vierekkäin kahta yleisintä sipulilajiketta: keltasipulia ja punasipulia. Mitä eroa näillä sipuleilla oikeastaan on, ja miten niitä käytetään ruoanlaitossa?
Moni kotikokki törmää ruokaa laittaessaan yleiseen sipuliongelmaan: reseptissä mainitaan sipulit, mutta missään ei eritellä sen tarkemmin, onko kyse kenties kelta- tai punasipulista. Mistä sitten tietää, mikä sipuli sopii mihinkin ruokaan? Tässä eri sipulien erot.
Punasipuli

Kotimaiset kasvikset ry:n mukaan punasipuli on keltasipulin punakuorinen muunnos. Punasipulia käytetään usein samoin kuin keltasipulia. Sen maku on hieman sisartaan keltasipulia täyteläisempi, eikä niin pistävä, jonka vuoksi punasipulia syödään usein raakanakin. Hienoksi pilkottu punasipuli on klassinen valinta esimerkiksi blinien lisukkeena.
Hieman syvemmän makunsa ansiosta se sopii keittojen ja liemien maustamiseen, värinsä ansiosta ruokien koristeluun. Leikkaa punasipuli esimerkiksi kauniiksi renkaiksi ja laita burgereiden väliin! Punasipuli maistuu hyvältä myös marinoituna.
Kaikki sipulit ovat tärkeitä flavonoidien lähteitä, mutta punasipulissa flavonoideja on todettu olevan 10-20 prosenttia enemmän kuin keltasipulissa.
Keltasipuli
Keltasipulia on puolestaan olemassa kahta tyyppiä: litteänpyöreitä ja pyöreitä. Sipulia käytetään keitto-, laatikko-, pata- ja wokruoissa sekä raaka-aineena että mausteena. Raaka-aineeksi se sopii kala-, liha- ja vihannesruokiin. Testaa haudutettuja sipulirenkaita klassisesti jauhelihapihvien kanssa.

