Useiden suomalaisten joulusesongin suosikkimakeisia ovat Finlandia-marmeladit. Perinteisiä marmeladeja on valmistettu jo yli sadan vuoden ajan, mutta vuosien saatossa niiden ulkonäkö on muuttunut varsin paljon.
Finlandia-marmeladien alkuperäinen muoto ei ollut pyöreä, vaan aikoinaan makeiset tehtiin hedelmän tai marjan muotoisiksi.

– Finlandia-marmeladien alkuperäinen hedelmämuoto vaati paljon fyysisestikin raskasta käsityötä. Marmeladin valmistustekniikka oli vielä 1950-luvulla varsin alkeellista. Tuotteet valettiin metallimuotteihin, joita pidettiin palojen irrottamisen helpottamiseksi lyhyen aikaa jääkaapissa. Irrottaminen muoteista tapahtui yksitellen haarukalla, kertoo Fazer Makeisten viestintäjohtaja Liisa Eerola.
Kuormittava ja hidas irrottaminen johti siihen, että hedelmänmuotoiset Finlandia-marmeladit muuttuivat 1990-luvun loppupuolella nykyisin tutuiksi kuuliksi.
Vuodesta 2000 lähtien marmeladien muotista irrottaminen on tapahtunut automaattisesti. Kaksi levyä, joihin on valettu puolipallot, painetaan vastakkain, ja näin syntyneet pallot irrotetaan koneellisesti.
– Marmeladin muotoon liittyvää muutosta lukuun ottamatta suurimmat muutokset ovat tapahtuneet pakkauksissa; niitä on vuosien varrella ollut paljon eri näköisiä, Eerola kertoo.
Tältä pakkaus näytti myös 1950-luvulla.







