Nyt on jälleen hyvä syy kaivaa vohvelirauta kaapista! Ruokavaikuttaja Satu Koivisto vinkkaa, miten tällä retrokojeella saa valmistettua superhelposti myös joulutorttuja.
Katso videolta, miten joulutortut valmistuvat vohveliraudalla.
Ruokakirjoittaja ja toimittaja Satu Koivisto on innokas vohveliraudan käyttäjä, ja on aiemmin valmistanut koneella muun muassa lämpimiä voileipiä ja quesadilloja hyvällä menestyksellä. Kun Satu jakoi lämppärivinkkinsä blogiinsa, sai hän vastalahjaksi lukijaltaan toisen vinkin: myös joulutortut voi paistaa vohveliraudalla!
– Mon dieu! Ajatus jäi piinaamaan, ja sitä oli pakko kokeilla, kun torttukausi käynnistyi, Satu kirjoittaa blogissaan.
Katso resepti: Joulutortut vohveliraudalla – minuuteissa valmista!
Vohvelirautajoulutortuissa on Sadun mukaan erityisesti yksi hyvä puoli: niitä voi valmistaa pienen määrän kerrallaan, ja nautiskella tuoreista joulutortuista lämmittämättä uunia. Jos torttuja valmistaa pellillisen uunissa, niitä jää yleensä väistämättä seuraavallekin päivälle.
– Seuraavana aamuna joulutorttu ei oikein ole mistään kotoisin.


