Nyt sitä taas saa, nimittäin kotimaista varhaisperunaa! K-ryhmän tekemän selvityksen mukaan suomalaiset ovat erityisesti kesäisin todellista pottukansaa.
Suomalaisten suosikkikesäruoan eli kotimaisten varhaisperunoiden kausi on alkanut, tiedottaa K-ryhmä. Kesän perunakautta on toden teolla odotettu, sillä K-ryhmän tekemän kyselyn mukaan jopa 84 prosenttia suomalaisista kokee uudet perunat parhaaksi mökki- ja kesäruoaksi. Toiseksi suosituin ruoka oli perunoidenkin kanssa usein maistuva kala (61 prosenttia vastanneista) ja kolmanneksi suosituin tuoreet marjat (59 prosenttia vastanneista).
Lue myös: Jos ostat varhaisperunoita tai muita kevätsadon herkkuja, varo yhtä asiaa: "Eivät kestä..."
K-ryhmän tutkimus toteutettiin verkkokyselynä K-Kylä-asiakasyhteisössä toukokuussa 2023. Kohderyhmänä oli suomalainen aikuisväestö. Kyselyyn vastasi 1008 henkilöä ja aineisto painotettiin väestöä vastaavaksi iän ja sukupuolen mukaan.
Vaikka peruna onkin vahvasti sesonkiherkku, se maistuu suomalaisille parhaiten juuri kesällä. Viiden viime vuoden aikana perunaa on ostettu kesäkuussa 30 prosenttia ja heinäkuussa 20 prosenttia keskimääräistä enemmän kuin muina kuukausina.
– Perunalla on vakiintunut paikka suomalaisten ykköskesäherkkuna, ja syystä, sillä se on monipuolinen, helppokäyttöinen ja myös edullinen ruoka. Kuten aina satokauden tuotteissa, hintaan vaikuttavat niin saatavuus kuin kysyntä. Perinteisesti ensimmäiset erät ovat olleet hieman hintavampia, mutta tarjonnan kasvaessa hinnat ovat lähteneet laskuun, kertoo Keskon vihannesten osto- ja myyntipäällikkö
