Jos et ole enää varma mitä kuivakaapin ylähyllyllä tai pakastimen uumenissa on, saattaa olla korkea aika suursiivoukselle.
Useimmilla meistä ei ole täysin kattavaa mielikuvaa siitä, mitä kaikkea keittiön kaapeissa oikeasti on – varsinkaan siellä hankalanmuotoisen kaapin ylimmällä hyllyllä, jonne pitää hieman varpistaa.
Silloin tällöin kannattaa toteuttaa suursiivous, jotta keittiön aarteet eivät ennätä mennä vanhaksi, ja jotta et turhaan hamstraa alennuksesta sitä seitsemättä purkkia tomaattimurskaa.
Mausteet
Mausteet eivät välttämättä pilaannu, mutta ne menettävät ajan kanssa makuaan, eli eivät varsinaisesti hoida enää hommaansa.

Jos siis olet viisi vuotta sitten ostanut jotain tiettyä ruokaa varten mausteen, jota et ole sittemmin käyttänyt, kannattaa testata, onko mauste enää entisessä iskussaan. Riippuen mausteesta, ne kestävät yleensä 3–4 vuotta täysin käyttökelpoisina.
Laita siis riviin vähemmän käytetyt mausteet ja maistele, onko niistä ajanut jo aika ohi.
Hillot, hyytelöt ja säilykkeet
Kaikki ruoka-aineet, joiden valmistuksessa on käytetty paljon sokeria tai suolaa, säilyvät yleisesti ottaen pitkään. Näitä ovat muun muassa erilaiset hillot, hunaja ja suolakurkut. Hillot säilyttävät arominsa parhaiten viileässä.






