Olutasiantuntija on havainnut selkeän muutoksen suomalaisten juomavalinnoissa.
Pienpanimo Salama Brewingin varatoimitusjohtaja Jussi Honkonen vieraili viikonloppuna Huomenta Suomessa kertomassa suomalaisten olutmieltymyksistä. Olutasiantuntija maistatti juontajille myös eri panimoiden erityyppisiä oluita.
Viime vuosien aikana erilaiset erikoisoluet ovat kiinnostaneet kansaa, ja monet ovat löytäneet IPAt, APAt ja NEIPAt perinteisten lagereiden rinnalle.
Lue myös: Mitä eroa on IPA-, APA- ja NEIPA-oluella? Panimomestari kertoo
"Perusoluet" kiinnostavat taas
Honkonen on kuitenkin havainnut selvän muutoksen suomalaisten olutvalinnoissa.
– Tällä hetkellä trendi on ehkä se, että mennään enemmän kohti perinteisempiä olutmakuja. Ei ehkä haeta hulluttelukulttuuria.
Aikaisemmin oluihin on Honkosen mukaan etsitty villejäkin makumaailmoita. Nyt on kuitenkin palattu askel taaksepäin, ja kuluttajat kaipaavat laatua ja perinteitä.
– Laatua, hyvää olutmakua ja vähemmän hulluttelua.
– Kovan tason olutharrastajien ja peruskuluttajien makumaailmat ovat matkalla toisiaan kohti.
Ensi kesän terassihitti?
Tietyt erikoisoluet ovat sen sijaa lyöneet läpi "perustuotteiksi". Tästä Honkonen nostaa esimerkiksi sour-oluet. Ensi vuodelle asiantuntija povaa myös yhtä selvää nousijaa:
