Rouva Kasviksenakin tunnettu ruokatoimittaja ja kotitalouspettaja Pirjo Toikkanen toivoisi, että suomalaiset löytäisivät kasvikset entistä laajemmin. Kasvispakasteitakaan ei tulisi aliarvioida.
Rouva Kasviksen parhaat -kirjan (Otava, 2017) juuri julkaissut Pirjo Toikkanen toivoisi suomalaisten inspiroituvan kunnolla kasviksista. Kasvisten värimaailmaa voitaisiin vielä laajentaa, sillä me suomalaiset syömme kasviksemme melko yksipuolisesti: porkkanat, kurkut ja tomaatit kyllä maistuvat, mutta monia muita satokauden herkkuja ei osata tai uskalleta käyttää.
– Toivoisin, että suomalaiset innostuisivat nauttimaan kasvisten ulkonäöstä, värikkyydestä, muodosta ja tuntumasta käsissä. Kun niistä innostuu ja motivoituu, ruoanlaitto on ilo. Eivät kasvikset ole kalliita eivätkä työläitä valmistaa, Rouva Kasvis muistuttaa.
Kasviksia voi ostaa myös pakasteena – tai valmiiksi pilkottuna
Kaikkea ei aina edes tarvitse ostaa tuoreena: myös kasvispakasteisiin voi tarttua hyvällä omalla tunnolla.
– Esimerkiksi pakasteherneet ovat tuoreen veroisia ja aivan loistava tuote. Ja pinaatti myös!
Kauppojen hyllyille on alkanut ilmestyä myös valmiiksi pilkottuja ja pakattuja kasvissekoituksia. Nekin ovat Rouva Kasviksen mielestä hyvä vaihtoehto erityisesti pienissä talouksissa.
– Ne ovat todella käteviä, kun on monta kasvista samassa paketissa, eikä jää hävikkiä kotona. Ihan ilolla tervehdin näitä arjen helpottajia, Toikkanen nauraa.



