Palkitun helsinkiläisravintolan kokki sai poliisilta sakot oltuaan kalaostoksilla, koska vartijat epäilivät häntä varkaudesta.
Muun muassa Huono äiti -yhteisöstä tunnetulle ravintolayrittäjälle ja Helsingin kaupunginvaltuutetulle Sari Helinille sattui tänään lauantaina jotain sellaista, mitä hän ei olisi uskonut enää vuoden 2026 Suomessa tapahtuvan.
Onneton tapahtumaketju alkoi aamulla, kun Helin huomasi, että hänen ja hänen miehensä Ilkka Lääverin Le Ankka -ravintolassa oli kala vähissä.
Koska Helin tiesi, että ravintolaan on tulossa myöhemmin paljon asiakkaita, hän lähetti kokkinsa ostoksille.
– Neuvoimme hänelle, että mene paikkaan nimeltä Stockmann, jonka alakerrassa on ruokakauppa Herkku. Ulkomailta kotoisin oleva kokkimme on asunut Suomessa vuodesta 2024, mutta hän ei ollut koskaan aiemmin käynyt kyseisessä liikkeessä, Helin kertoo MTV Uutisille.
S-ryhmään kuuluva Food Market Herkku on osa Stockmannin shop-in-shop-konseptia, jossa tavaratalon sisässä on useita itsenäisiä liikkeitä.
Kokki otti Helinin mukaan tavarataloon lähtiessään Le Ankan käteiskassasta rahaa mukaan, että voi maksaa ostoksensa käteisellä.
Lue myös: Tässä ovat Suomen parhaat ravintolat 2026
"Anastettu omaisuus: kalafile, arvo 112 euroa 67 senttiä"
Asiat etenivät sutjakkaasti niin Herkun kalatiskillä kuin sieltä lähettyäkin, mutta sitten alkoivat ongelmat.
– Kokkimme oli katsonut tavarataloon tullessaan, kiire kun on aina, katutasossa olevia kassoja ja ajatellut, että ostokset voi maksaa myös siellä. Mutta kun hän oli menossa hissillä kalaa maksamaan käteiset vielä taskussa, vartija tuli ja otti hänet kiinni.



