Kotimaista silakkaa yritetään nyt nostaa suomalaisten lautasille erilaisten hankkeiden avulla.
WWF:n mukaan silakan syönti on vuosikymmenten aikana suorastaan romahtanut Suomessa. Vielä vuosituhannen vaihteessa suomalaiset söivät silakkaa 1,2 kiloa vuodessa henkeä kohden, mutta nykyisin enää 300 grammaa. Määrä vastaa vain muutamaa silakka-annosta vuodessa.
Silakkateollisuuden ja -kalastuksen asiantuntija Henri Lomppi sekä Syötävän hyvää – Kalavoima ruokakulttuurissa -hankepäällikkö Granger Simmons kertoivat viikonloppuna Huomenta Suomessa silakan potentiaaliasta.
Silakan sesonki on parhaimmillaan syksyllä, erityisesti syys-marraskuussa. Silakan kilohinta kaupoissa voi edullisimmaan olla vain muutamia euroja.
Lue myös: Haluttu kala on vain hetken sesongissa: "Ihmiset tulevat hakemaan ämpäreillään"
"Meillä on sukupolvien kuilu"
Lompin mukaan silakka on ollut tärkeässä osassa ruokavaliota erityisesti 50–60-luvuilla syntyneille.
– Me, jotka olemme syntyneet 70-luvun loppupuolella tai sitä myöhemmin emme oikein koskaan ole ottaneet silakkaa osaksi arkiruokaamme. Meillä on tällainen sukupolvien kuilu tässä.
Lompin mukaan silakka pitäisi saada nyt tuotteistettua sillä tavalla, että nykynuoret sitä söisivät ja jalostaisivat uudenlaisia tuotteita.

