Ruokavalioni pyörii pitkälti välimerellisissä merkeissä. Euroopan rannikon makumaailma on se perusta, johon makuaistini peilaa. Kotiruokatasolla en saa sieltä liiemmin enää uusia yllättäviä elämyksiä. Ei niin, että olisin hiukkaakaan kyllästynyt siihen, mutta horjahdus muualle piristää. Niinpä ilahduin hurjasti saadessani arvostelukappaleen Gaijin-ravintolan tuoreesta keittokirjasta. Tomi Björckin ja Matti Wikbergin järjestyksessä toinen ravintola hakee makumaailmansa Pohjois-Aasiasta, tarkemmin sanoen Japanista, Koreasta ja Pohjois-Kiinasta. En ole päässyt raflaan vielä paikan päälle testaamaan, mutta kirja heittää siihen melkoisen sytykkeen. 
Tummanpuhuva yleisilme, Tommi Anttosen syljenerityskanavia stimuloivat kuvat ja Mikko Takalan sujuvan notkea tarinankerronta luovat Gaijin - modernia aasialaista -kirjasta makumatkan epämääräisen oloisiin, mutta asiansa osaaviin ramen-baareihin, kimchin lähteille kaalipelloille sekä aasialaiseen juomakulttuuriin. Ainoana miinuksena mainittakoon muutamiin annoksiin tarvittavat varsin eksoottiset raaka-aineet lentokalanmädistä ja alkoholijuomista, joista voi Alkon hyllyjen välissä vain haaveilla. Toimikoon ne lähinnä raflan markkinointina.
Tein illalliseksi kirjasta kolme annosta. Alkuun Kampasimpukat Kalifornia, avokadokreemiä ja soija-mirin -dressingiä. Päälle Pork Yaniniku, reseptissä tikutettua porsaankylkeä teriyaki-kastikkeella, mutta laitoin possun kuitenkin lautaselle niin ikään Gaijinin ohjeistamien pikkelöityjen kasvisten kera. Toimii myös dim sumien ja aasialaisten burgerien täytteeksi. Laitan nuo pari muuta reseptiä blogiin ihan pian. Jokainen näistä oli jumalaisen hyvää.
HUOM! Possua kannattaa hiukan tarkkailla paiston aikana. Mikäli pinta alkaa tummua liikaa, niin laske lämpöä aiemmin 100 asteeseen.

