Sivumaun pienimuotoinen burger-teemakesä esittelee nyt ramenburgerin. Tämä purilainen herättää makuhermojen lisäksi taatusti myös keskustelua. Se on kaiken lisäksi helppo ja melko nopea tehdä.
Voisi kuvitella, että newyorkilaiset ovat nähneet jo kaiken, mitä kulinaarinen maailma voi tarjota. Kun nuudelimestari Keizo Shimamoto vihjasi viikko sitten tuovansa myyntiin ramenburgerin, alkoi pöhinä. Se, että kokki sanoi varaavansa aineksia vain reilulle sadalle ensimmäiselle, muodosti ilmiön. Tapahtumapaikkana oli viikonloppuisin järjestettävä Smorgasburg-ruokatori. Väkeä alkoi kerääntyä jonoihin jo pari tuntia ennen avaamista.
Paistetuista nuudeleista muodostuva "sämpylä" tuntui niin hullulta, että sitä oli pakko kokeilla. Nykkiläisten ja meikäläisen. Ramenburgerista odotetaankin jenkkien uutta ruokavillitystä. Etsin netistä vinkkejä nuudelipurilaisen tekemiseksi ja hämmästyin, miten helposti se muodostuukaan. Maku oli erinomainen ja mikä parasta, sitä voi varioida loputtomiin asti. Aineksiksi sopivat mitkä tahansa raaka-aineet, joita laittaisit tavalliseen wokkiinkin. Kokeile myös tofu- tai kalapihvillä! Seuraavasta versiostani aion tehdä chilisen. Tämä resepti mukaili sitä, millaisia näin #ramenburger-haulla Instagramissa.
PS. Seuraa Sivumakua myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä. Mukana paljon hyödyllistä ja hauskaa sisältöä, joka ei blogiin ehdi.
