Millaisia makeisia sinä valitset irtokarkkilaarilta pussiisi? CandyKing ja Candytown paljastavat Suomen suosituimmat irtokarkit vuodelta 2020 ja muita mielenkiintoisia faktoja suomalaisten karkkikulutuksesta.
MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kerrottiin tiistaina ilouutisia irtokarkkifaneille: Cloettan omistama CandyKing -ketju palauttaa irtokarkkilaareihin myyntiin kaksi eniten toivottua makeista.
Cloettan irtomakeisten liiketoimintayksiköstä vastaava Titta Tuokko kertoi myös MTV:lle, että koko CandyKing-brändi on uudistumassa kevään 2021 aikana ja samalla viilataan myös tuotevalikoimaa.
– Olemme vaihtaneet alkuvuonna CandyKing konseptin ilmettä yli 300 pisteessä Keskon myymälöissä. Aiempi, brändi-ilmeessä esiintynyt Karkki-Kunkku koettiin ehkä hieman lapselliseksi, joten nyt haemme aiempaa laadukkaamman valikoiman lisäksi myös laadukkaampaa ulkoasua.
Cloettan teettämän irtokarkkitutkimuksen perusteella suomalaiset kaipaavat entistä laadukkaampia vaihtoehtoja irtokarkkihyllyihin.
– Suomessa se tarkoittaa erityisesti suklaata. Suklaa koetaan laadun takeeksi. Se oli ehkä suurin ja tärkein löydös tutkimuksessamme. Myös laku koetaan laadukkaan irtomakeiskonseptin merkiksi.
Tuokon mukaan CandyKing-laareihin pyritäänkin nyt tuomaan lisää muun muassa laatusuklaita sekä -viinikumeja. Lisäksi suomalaisille tärkeitä ovat vanhat klassikot, joten niitäkään ei sovi hyllystä poistaa.
Suomalaiset haluavat valita omat karkkinsa
Millaisia irtokarkkeja suomalaiset sitten ostavat? Cloettan teettämän irtokarkkitutkimuksen mukaan keskimääräinen asiakas valitsee pussiinsa 11 erilaista makeista.
Suomalaisille valinnanvapaus on tärkein syy ostaa irtomakeisia.
– Irtokarkit ovat aina oma valinta. Saa juuri ne karkit, mitä itse haluaa syödä, eikä tule hävikkiä. Keskimäärin kuluttaja ottaa 11 erilaista karkkia, mutta ne ovat keskenään hyvin erilaisia. Sellaista valmista karkkipussia ei pystyttäisi ikinä tekemään, koska karkit eivät säilyisi keskenään.

