Pääsiäisenä ruokakaupoista ostetaan monia perinteisiä ruokia ja se näkyy myös tiettyjen raaka-aineiden hurjana myynninkasvuna. Esimerkiksi muita tuoreyrttejä selvästi hintavampi rosmariini on nyt kuluttajien suosiossa.
Kuten aiemmin MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kerroimme, moni suomalainen panostaa pääsiäisenä ruokapöydän antimiin. S-ryhmän myyntidatan perusteella perinteiset mämmit ja suklaat käyvät kaupaksi vuodesta toiseen, ja niiden lisäksi herkutellaan muun muassa erilaisilla lammastuotteilla, tuoreella kalalla, sesongin tankoparasalla ja pääsiäislimpuilla.
Lue myös: Todella moni kysyy nyt yhden kysymyksen Alkossa: "Muistisääntö tähän on kolme m:ää"
Pääsiäisen leipominen näkyy tuotteiden myynnissä
Sitruunakakulla ja pashalla on edelleen paikkansa pääsiäisen jälkiruokapöydässä. K-ryhmän mukaan pääsiäispöytään etsitään piristystä värikkäillä ruoilla. K-Ruoan reseptien parissa työskentelevä Keskon Senior Content Specialist Laura Vasile kertoo tiedotteessa, että suomalaiset haluavat pääsiäispöytään väriä ja raikkautta.
– Viime vuonna esimerkiksi suosituimpien jälkiruokareseptien listalla suklaan lisäksi olivat mangojuustokakku, rahkapiirakka ja rahkapullat.
Lidlin mukaan pääsiäinen on tyypillisesti aikaa, jolloin suomalaiset innostuvat leipomaan itse. Tämä näkyy selkeästi leivontatarvikkeiden myynnin kasvuna. Pääsiäisen leivonnaisissa maistuu perinteisesti sitruuna, jonka myynti kasvoi viime pääsiäisenä Lidlin tilastojen mukaan lähes 50 prosenttia verrattuna alkuvuoteen.
