Ruokaväärennökset ovat maailmanlaajuinen miljardibisnes, kertoo Ruokaviraston asiantuntija.
MTV Uutiset kertoi jo vuonna 2023 ruokaväärennöksistä, jotka ovat maailmalla merkittävä bisnes. Tullin kansainvälisten asioiden päällikkö Jussi Hulkkonen kertoi tuolloin ilmiön näkyvän myös Suomessa tietyissä tuotteissa.
Ruokaväärennökset nousivat viikonlopun puheenaiheeksi Huomenta Suomessa. Ruokaviraston kemian yksikön johtaja Annikki Welling kertoi ohjelman haastattelussa, miten väärennykset näkyvät suomalaisten lautasilla.
Lue myös: Tulli: Ruoan väärentäminen on yllättävän yleistä – näin ilmiö näkyy Suomessa
Eurooppaan tuotu hunaja on "todella väärennettyä"
Wellingin mukaan ruokaväärennöksissä on käytännössä aina kyse talousrikoksesta. Niiden tavoitteena on useimminten korvata kalliimpi ainesosa elintarvikkeessa halvemmalla, jotta saavutetaan taloudellista hyötyä.
– Ne voivat olla pieniä muutoksia ruoka-aineessa, mutta kun volyymit ovat suuria, niin voitot voivat olla huomattavia, Welling muistutti.
Eniten ruokaväärennöksiä Euroopassa tapahtuu oliiviöljyissä, mausteissa ja hunajassa.
– Eurooppaan tuotu hunaja on todella väärennettyä. Tietyistä maista tuleva hunaja on pääsääntöisesti jotain muuta kuin mitä paketissa sen sanotaan olevan, Welling paljastaa.
Mausteissa tyypillistä on Wellingin mukaan se, että niitä laimennetaan. Yrttien, kuten oreganon joukoon saatetaan jauhaa oliivinlehtiä. Lisäksi joitain mausteita saatetaan värjätä erilaisilla väriaineilla.
