Pitäisi joskus listata lempiruoat. Ehkä ihan ykkönen on Pasta alla Vongole, mutta kakkosena saattaisi lymyillä tartar. Se on yksi ravintoloiden kalibrointiannoksista. Sellainen, joka paljastaa, missä taso menee. Sillä ei voi harhauttaa, se ei päästä pakoon. Kokki voi tehdä siihen oman twistinsä, mutta vain mausteeksi, lihan omaa makua ei saa peittää. 
Elämäni kaksi parasta tartaria ovat Groteskissa nautittu Dario Cecchinin pelkistetty ja sanoinkuvaamattoman hyvä lihailoittelu sekä kööpenhaminalaisen Manfreds Vinin raikas, hitusen mausteinen versio, jonka olen syönyt kahdesti (tuossa alla).
TARTAR ON SIITÄ HAUSKA RUOKA, että se voi olla yhtä lailla juhlava alkuruoka kuin rustiikkinen bistroruoka. Mutta aina tärkeintä on lihan laatu ja sen esilletuonti parhaalla tavalla. Lähestymistapoja on monia. Ensimmäinen päästös pitää tehdä lihan jauhamisen ja pilkkomisen kanssa. Molempi parempi, makuasia eikä mulla ole siihen edes absoluuttista suosikkia.
Pääsiäisreissulla anoppilassa appiukko heitti kotiinviemiseksi hirven sisäfileen. Samaan aikaan posti kiikutti arvostelukappaleen Glorian ruokaviini -lehden 100 parasta -keittokirjasta, josta silmiin osui hirvitartarin ohje. Siitä se idea sitten syntyi. Ja erittäin herkullista tuli.
